Samlinkin panostukset ovat tulevaisuuden palvelukokonaisuuden mahdollistajia

Blogit |
Jaa

Toimittuani reilut kaksi kuukautta Samlinkin myyntijohtajana olen todella innoissani, kun saan olla mukana rakentamassa ”uutta Samlinkia”. Rakastan työskentelyä asiakkaiden kanssa, ja työhistoriani aikana olenkin ollut monissa rooleissa kehittämässä asiakkaiden liiketoimintaa. Toimialakokemukseni finanssitoimialalta on vielä ohuehko, mutta alan ulkopuolisena voin toisaalta tuoda uudenlaisia näkemyksiä.

Olen jo nyt vaikuttunut samlinkilaisten osaamisesta ja ammattitaidosta. Asiakkaamme toivovat meiltä proaktiivista ja innovatiivista otetta, mille meillä on erinomaiset edellytykset.

Samlinkin visio on olla asiakkaidemme ykkösvaihtoehto finanssitoimialan IT-ratkaisuiden toimittajana. Se edellyttää, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parhaat sovellukset ja niihin liittyvät palvelut ja tuomaan ratkaisuihimme jatkuvasti uusia, asiakkaiden liiketoimintaa tukevia ominaisuuksia. Yksi keskeisistä kysymyksistä on, miten sovelluksissamme olevaa valtavaa määrää dataa voidaan hyödyntää esimerkiksi tekoälyn ja koneoppimisen keinoin asiakkaidemme toiminnan kehittämiseksi.

Kehitystä pala kerrallaan

Teknisestä näkökulmasta suurin panostuksemme on viedä sovelluksiamme vaiheittain pilveen – tietoturvaa vaarantamatta. Ensin siirretään sovelluksia, joiden pilvisiirtymä tarjoaa suurimmat hyödyt pienimmillä riskeillä ja panostuksilla. Tarjoamme myös turvallisen pilvialustan asiakkaidemme jo aiemmin hankkimille ratkaisuille. Rakennamme pilvikyvykkyyttämme Kyndrylin maailmanlaajuisen pilvipalveluorganisaation tukemana ja tiiviissä yhteistyössä pilvitoimittajien kanssa. Tässä vaiheessa pääkumppanimme on Microsoft Azure.

Toinen iso panostuksemme on palveluintegraatiokyvykkyys (SIAM, Service Integration and Management). Asiakkaamme ovat kertoneet haluavansa hyödyntää ainutlaatuista pankkisovellusosaamistamme ja asiakastuntemustamme. He toivovat Samlinkin olevan heidän pääasiallinen palvelukumppaninsa, vaikka yksittäisille sovellusalueille valittaisiinkin jonkin muun toimittajan sovelluksia. Tulevaisuudessa toimimmekin yhä enemmän monitoimittajaympäristössä, jolloin voimme integroida kumppanin sovelluksen osaksi palveluamme ja tarjota parhaan asiakaskokemuksen tätä kautta.

Kolmas painopistealueemme on finanssitoimialan järjestelmien ekosysteemin rakentaminen. Haluamme tehdä yhteistyötä toimialan parhaiden tekijöiden, niin isojen kuin pienten, kanssa ja tarjota turvallisen ja hallitun alustan uusien innovatiivisten ratkaisujen toteuttamiseksi sekä nykyisille että uusille asiakkaille.

Edellä kuvatut panostukset ovat tulevaisuuden palvelukokonaisuuden keskeisiä mahdollistajia. Toimintamallin rakentaminen on vasta alussa, mutta trumpetistina voinen todeta, että perästä kuuluu!

Kari Huoponen
myyntijohtaja