Samlink on nyt osa Kyndryliä

Uutiset |
Jaa
Samlink Arto Sorvoja

Samlink siirtyi Kyndrylin omistukseen 1.2.2022. Yrityskauppa oli looginen jatkumo yhtiöiden pitkään kestäneelle yhteistyölle. Yhdistymisen myötä Samlinkin asiakkaat saavat jatkossa entistä laadukkaampaa palvelua ja enemmän lisäarvoa liiketoiminnalleen. 

Kyndryliä edeltävä IBM on ollut Samlinkin suurin ulkoinen toimittaja yli 13 vuoden ajan. Kyndryl irtautui IBM:stä omaksi yritykseksi viime vuoden marraskuussa, ja näki Samlinkin ostamisen mahdollisuutena saavuttaa huomattavia synergiaetuja tulevaisuudessa.   

– Samlinkin henkilöstön syvällinen osaaminen ja ainutlaatuinen finanssialan asiantuntijuus ovat erittäin suuri lisäarvo. Odotan kovasti, että pääsemme vauhtiin ja rakentamaan uutta, yhteistä yritystämme. Meillä on paljon työtä ja mahdollisuuksia edessämme, kommentoi Samlinkin uusi operatiivinen johtaja ja Kyndrylin Senior Partner Arto Sorvoja. 

Tavoitteet tulevaisuuteen on asetettu

Samlinkin ja Kyndrylin yhteiselle matkalle on asetettu selkeät tavoitteet. Heti alussa yhtiö lähtee panostamaan niin asiakaskokemuksen ja -tyytyväisyyden, kasvun kuin henkilöstön osaamisen kehittämiseen.  

– Pyrimme nostamaan asiakaskokemuksen ja -tyytyväisyyden täysin uudelle tasolle. Osaamisemme yhdistyttyä meillä on siihen oivalliset mahdollisuudet. Tulevaisuudessa asiakkaamme voivat sitoutua meihin yhä vahvemmin, koska he voivat saada meiltä entistä enemmän lisäarvoa liiketoiminnalleen, selventää Sorvoja.  

Lisäksi tavoitteena on saada Samlink kestävälle kasvu-uralle. 

– Tavoite saavutetaan henkilöstön hyvinvointia ja osaamista kehittämällä ja olemalla asiakkaiden ykkösvalinta. Kaikessa tekemisessä noudatetaan kolmen f:n ohjenuoraa: flat, fast and focused. Pyrimme karsimaan tekemisistä kaiken turhan pois, jotta arki sujuu helpommin. Halu kehittyä päivä päivältä paremmiksi ohjaa tekemistämme.