Samlink kouluttaa: opintolainaan liittyviä kysymyksiä

Uutiset |
Jaa
Samlink koulutus

Samlinkin marraskuisen koulutuksen aiheena oli opintotuki ja -lainat, joita käsiteltiin Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijan sekä Samlinkin kouluttajan avulla.  

Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen perehdytti Samlinkin asiakaskoulutukseen osallistuneita opintotukietuuksien saloihin. Koulutuksessa pureuduttiin erityisesti opintolainaan liittyviin asioihin ja käytiin läpi tuoreita lakimuutoksia.

Opintolainan valtiontakaus on voimassa 30 vuotta vanhimman lainan ensimmäisestä nostopäivästä lähtien.

Opintolainaa voi saada sekä toisen asteen koulutukseen että korkeakoulutukseen. Korkeakouluopiskelijan opintolainan valtiontakaus myönnetään lähtökohtaisesti osana opintorahan myöntöpäätöstä, ja harvinaisemmin tietyin kriteerein myös muille opiskelijoille

Opintolainan valtiontakaus on voimassa 30 vuotta vanhimman lainan ensimmäisestä nostopäivästä lähtien. Kela tai opintotukilaki ei kuitenkaan määrittele lainan lyhennyssuunnitelman pituutta, ja usein lainan takaisinmaksuajaksi sovitaankin tätä lyhyempi aika.

– Pankki voi siis päättäessään joustaa maksuajassa, kunhan huomioi takarajan, jonka jälkeen Kelalta ei voi enää hakea korvauksia hoitamatta jääneille kuluille, Samlinkin kouluttaja Hanna Saari kertoo.

Opintolainahyvitys vaikuttaa opintoaikojen lyhenemiseen

Opintolainahyvitys on määräajassa tutkinnon suorittamiseen kannustava järjestelmä, joka korvasi aiemmin käytössä olleet verotusvähennykset.

– Opintolainahyvityksen voi mieltää myös jälkikäteen maksetuksi opintorahaksi, Hiltunen avaa.

Hyvitys on tarkoitettu vain korkeakoulututkinnon suorittaneille, ja sitä voi saada myös ulkomailla tutkinnon suorittanut. Se on säädetty opintojen pituuteen, mutta esimerkiksi asepalvelus ja sairausloma otetaan huomioon suoritusaikavaatimuksissa.

Opintolainahyvityksen voi mieltää myös jälkikäteen maksetuksi opintorahaksi

Norjassa on käytössä alueellinen opintolainahyvitys. Ministeriö on Suomessakin selvittänyt senkaltaisen hyvityksen käyttöönottoa sekä valmistellut sitä koskevan kokeilulain. Nähtäväksi jää, otetaanko sitä lopulta käyttöön.

Koulutuksen päätteeksi Saari kävi läpi opintolainoihin liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä pankkijärjestelmien näkökulmasta. Käsittelyssä oli muun muassa takausvarausten muutokset ja opintolainojen maksusuunnitelmat.