Parempaa yhteistyötä verkostoitumalla

Samlink ja Säästöpankki kehittävät yhteistyötään järjestämällä säännöllisesti projekti- ja testauspäälliköiden verkostoitumistapahtumia. Tuorein tapaaminen pidettiin marraskuussa, jolloin yhteisen iltapäivän teemana oli laadun varmistaminen.

Nelisenkymmentä Samlinkin ja Säästöpankin projekti- ja testauspäällikköä kokoontui Samlinkin Espoon toimistolle yhteiseen verkostoitumistapahtumaan 17. marraskuuta. Jo perinteeksi muodostuneen tapahtuman tavoitteena on toisiin tutustumalla ja yhdessä keskustelemalla hioa Samlinkin ja Säästöpankin yhteistyötä yhä paremmaksi.

– Olemme järjestäneet verkostoitumistapahtumia tammikuusta 2020 lähtien, aluksi livenä ja korona-aikana Teamsissa. Oli hienoa päästä nyt pitkästä aikaa saman katon alle keskustelemaan yhteisistä projekteistamme ja työtavoistamme, sekä ennen kaikkea niiden kehityskohteista, kommentoi Säästöpankkiryhmän PMO-johtaja Mika Vinter.

Verkostoitumistapahtumilla on selkeä agenda: tapahtumaan valitaan ennalta jokin Samlinkin ja Säästöpankin yhteistyöhön liittyvä teema, johon pureudutaan yleistason puheenvuorojen ja konkreettisen case-esimerkin kautta. Marraskuun tapahtuman teema oli laadun varmistaminen, ja keskusteluja käytiin myös käyttöönoton käytännöistä.

– Case-esimerkki oli aito esimerkki käynnissä olevasta projektista, joten keskustelu liittyi oikeasti kaikkien tapahtumassa mukana olevien arkeen. Sen avulla löysimme yhteistyöstämme asioita, joita lähdemme kehittämään jatkossa, kertaa Samlinkin asiakkuusjohtaja Soile Alanen.

Keskustelua oikealla tasolla

Palaute tapahtumasta oli positiivista. Mukana olleiden asiantuntijoiden mielestä yhdessä käydyt keskustelut auttavat ymmärtämään eri näkökulmia projekteissa.

– Tapahtumiin on luotu ympäristö, jossa voidaan käydä case-esimerkkiä ja arjen yhteistyötä läpi luottamuksellisessa ilmapiirissä. Keskustelut resonoivat oikealla tavalla, kun arjessa yhteistyötä tekevät samlinkilaiset ja säästöpankkilaiset puhuvat suoraan toinen toisilleen, jatkaa Vinter.

Keskustelu olikin tapahtumassa vilkasta. Kysymyksiä ja puheenvuoroja riitti runsaasti, mikä on osoitus siitä, että tapahtumalle on kysyntää ja keskustelulle tarvetta.

– Osallistujat puhuvat projekteihin ja testaukseen liittyvistä asioista samoilla sanoilla. Marraskuun tapahtuman parasta antia olikin se, että asioihin syvennyttiin sellaisella tasolla ja termeillä, että jokaisen oli helppo osallistua keskusteluun, kommentoi Samlinkin osastopäällikkö Eira Björkman.

Avainsanana yhteiskehittäminen

Vinter, Alanen ja Björkman ovat kaikki samaa mieltä siitä, että verkostoitumistapahtumat ovat parantuneet kerta kerralta, kun ihmiset ja itse tapahtuma ovat tulleet tutuiksi. Tapahtumien uskotaan kehittävän yhteistyötä niin projekti- kuin organisaatiotasolla.

– Yhteisen dialogin avulla kasvatamme ymmärrystä toisistamme ja pääsemme aidosti kehittämään arkemme käytäntöjä. Verkostoitumistapahtuma on hyvä esimerkki yhteiskehittämisestä, johon panostamme Samlinkissa. Siksi tapahtumia järjestetään myös tulevaisuudessa, kiteyttää Alanen.

Seuraava verkostoitumistapahtuma on suunnitteilla keväälle. Sen teema ja ajankohta suunnitellaan tuttuun tapaan alusta asti yhdessä Samlinkin ja Säästöpankkiryhmän yhteisessä työryhmässä.

Sivun alkuun