Leena Seppälä

Uratarinat |
Jaa
Leena Seppälä

Leena Seppälä nauttii työstään sijoitusjärjestelmän parissa

Asiantuntija Leena Seppälä on tehnyt pitkän, 34 vuoden mittaisen uran Samlinkissa sijoittamisen järjestelmien parissa. Hänen intohimonaan on asiakaspalvelu, ongelmien ratkominen ja uuden oppiminen. 

Seppälän tullessa taloon 1988 yritys oli nimeltään Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki (SKOP), josta hän nopeasti siirtyi SP-Palveluun ja sen tytäryhtiöön hoitamaan suorakauppaa eli alle pörssierien osakekauppaa.  Ennen SKOPia Seppälä oli jo perehtynyt sijoittamiseen OKO:n notariaattiosastolla.  

Tällä hetkellä Seppälä toimii Arvo-sijoitusjärjestelmän järjestelmätuessa palvellen pankkitoimihenkilöitä ja pankkien backoffice-henkilöstöä. Yhteydenotot tulevat enimmäkseen palvelupyyntöjen kautta, mutta Seppälä selvittää asioita myös oma-aloitteisesti, jos jokin ei hänen mielestään täsmää.  

– Työni suola on ehdottomasti asiakaspalvelu – tulen siitä aina hyvälle tuulelle. On ihana tehdä töitä asiakkaiden kanssa, ja on palkitsevaa auttaa heitä mitä erilaisimmissa tilanteissa, Seppälä kertoo. 

Seppälän työuran alussa sijoittaminen ei ollut Suomessa koko kansan harrastus, mutta nykyään se on kohtuullisen helppoa kenelle tahansa, esimerkiksi pankkien tarjoamien rahastojen kautta. Seppälä on kokenut alan huiman kehityksen sekä siirtymisen manuaalisista paperitöistä digitaaliseen työympäristöön. 

– Kun arvo-osuuksia ei vielä ollut olemassa, oli paperiset osakekirjat ja joukkolainat. Muistan, kuinka osingonmaksujen aikaan istuttiin holvissa leikkaamassa pinokaupalla kuponkeja. 

Arvo-osuusmaailma aukesi 1990-luvulla, minkä jälkeen paperiset osakekirjat vähenivät pikkuhiljaa. 

Dokumentointi vaatii tarkkuutta 

Sijoitustoiminta muuttuu nopeasti, ja järjestelmiä kehitetään jatkuvasti vastaamaan markkinoilla syntyviä tarpeita. Tämä näkyy Seppälän työssä niin, että järjestelmiltä vaaditaan yhä enemmän: uusia toiminnallisuuksia, muutoksia ja päivityksiä tehdään tiheään tahtiin. On oltava ajan hermolla ja opeteltava koko ajan uutta. 

Yksi merkittävä osa Seppälän työtä on ylläpitää käsikirjoja ja tehdä ohjeistuksia muun muassa ohjelmistopäivitysten yhteydessä. Ohjeistaminen on toisinaan vaativaa työtä. On pohdittava, miten asiat esitetään käyttäjille loogisesti ja ymmärrettävästi. 

– Kun sain ensimmäistä kertaa tehtäväkseni ohjeiden laatimisen, vastustelin aikani. En kokenut tehtävää omakseni, koska en mielestäni osannut kirjoittaa. Olen vähitellen kehittynyt, ja nykyään pidän siitä. 

Aloitettuaan dokumentointityön Seppälä on vuosien varrella käynyt useita Kotimaisten kielten keskuksen kursseja saadakseen varmuutta kirjoittamiseen. Innostus uuden oppimiseen ja halu pätevöityä asiassa kuin asiassa onkin Seppälälle luonteenomaista. Samlink on tarjonnut siihen oivan mahdollisuuden, sillä esimiehet ovat aina näyttäneet vihreää valoa, kun Seppälä on halunnut kouluttautua ja käydä finanssi-, vakuutus- ja rahoitusalan kursseilla ja seminaareissa. 

Yhteistyötä Service deskin, testaajien ja koulutuksen kanssa 

Seppälä kokee työnsä monipuolisuuden olevan yksi tärkeimmistä motivaattoreista. Asiakaspalvelun ja dokumentoinnin lisäksi hän on myös saanut olla mukana testaamisessa. 

– Testaamisessa on hyvää se, että samalla oppii muistakin järjestelmistä. Tulee varmuutta kyseenalaistaa asioita, kun ymmärtää kokonaisuuden paremmin. 

Seppälä oli aikoinaan hetken myös testaajana, mutta siirtyi takaisin asiantuntijatyöhön. Hän on paljon tekemisessä myös Service deskin ja koulutusosaston kanssa asiakkaiden kysymyksissä. Seppälä ihailee valtavasti kollegojensa osaamista ja kykyä omaksua asioita. Nykyään hän osaa tuoda myös omaa osaamistaan esille. 

– Tunnen itseni ja osaamiseni hyvin. Siitä on ollut etua, että olen ollut sijoittamisen alueella mukana jo ”paperikaudelta” lähtien”, Seppälä naurahtaa. 

Kuka: Asiantuntija Leena Seppälä
Asiantuntijuus: sijoitusjärjestelmät, dokumentointi, asiakaspalvelu