Pankkien teknologia on kriittisessä murroskohdassa
Jopa 58 prosenttia finanssialan johtajista kertoo, että heidän nykyinen pilviympäristönsä on muodostunut enemmänkin sattumalta kuin suunnitelmallisesti. Havainto perustuu Kyndrylin Financial Services Readiness -raporttiin. Pohjoismaissa pankit panostavat nyt digisiirtymään kehittääkseen tehokkuuttaan, resilienssiään ja asiakasarvoa.
”Järjestelmäuudistus on valtava hanke. Organisaatio voi kohdata haasteita, jos se yrittää toteuttaa liian monta muutosta kerralla”, sanoo Samlinkin toimitusjohtaja Sara Ramakers. Osana Kyndryliä Samlink tarjoaa turvallisia hallinnoituja palveluja pankkien monimutkaisiin IT-ympäristöihin.
Pankkien teknologiamurrosta vauhdittaa tällä hetkellä kolme keskeistä ajuria. Ensinnäkin vanhat järjestelmät heikentävät päivittäisten palvelujen toimintavarmuutta. Samaan aikaan sääntelyä täytyy noudattaa tinkimättä. Markkinakehitys myös pakottaa pankit karsimaan kustannuksia ja palveluvalikoimaa sekä lisäämään ketteryyttä.
Joissakin tapauksissa investoinnit ovat painottuneet asiakasrajapintaan, kun taas taustajärjestelmät ovat kärsineet rahoituksen puutteesta. Tämä epätasapaino voi johtaa merkittävään teknologiavelkaan.
Ydinjärjestelmien modernisointi on välttämätöntä, jotta pankki voi ottaa käyttöönsä joustavia kustannusmalleja ja vauhdittaa innovointia. Nykyaikainen arkkitehtuuri helpottaa integraatioita, vahvistaa kumppanuuksia ja nopeuttaa palvelujen markkinoille vientiä.
Modernisointitarve ulottuu tilijärjestelmistä maksamisen ja luotonannon sujuvuuteen. Onnistuminen edellyttää pilvivalmiutta, optimoituja sovelluksia, tekoälyn tuomista osaksi arkea ja rajapintalähtöistä arkkitehtuuria.
”Hyväksi havaittu lähestymistapa on vaiheittainen ja modulaarinen”, Ramakers toteaa. ”Kun kriittisissä uudistuksissa edetään asteittain ja hallitusti, toiminta jatkuu tehokkaasti ja samalla syntyy kustannussäästöjä.”
Tekoäly tulee avuksi
Tekoälyn rooli kasvaa nopeasti ja vauhdittaa IT-ympäristöjen uudistamistarvetta. Kyndrylin tutkimus osoittaa, että 88 prosenttia finanssialan johtajista odottaa tekoälyn muokkaavan työrooleja vuoden sisällä, mutta 61 prosenttia kokee haasteita pysyä muutoksen vauhdissa.
”Työskentely finanssialalla vaatii tekoälylukutaitoa. Lukemisen ja uuden oppimisen tulisi olla osa päivittäistä rutiinia”, Ramakers sanoo.
Itsenäisesti toimiva agenttinen tekoäly on käänteentekevää. Ihminen määrittää tavoitteen, ja tekoäly löytää keinot ratkaista ongelmia, määrittää toimintamalleja ja analysoida riskiskenaarioita. Sen potentiaali on tehokkuuden lisäämisessä, päätösten nopeuttamisessa ja kilpailuedun luomisessa.
Pankit voivat hyödyntää agenttitekoälyä automatisoimaan toimittajariskien arviointia, tehostamaan jatkuvaa valvontaa ja tukemaan tehtäviä, jotka ovat perinteisesti hitaita ja manuaalisia. Näihin kuuluvat esimerkiksi tuntemisvelvollisuuden ja rahanpesun estämisen sääntelyvaatimusten noudattaminen.
Vuonna 2026 agenttitekoäly alkaa muuttaa pankkitoimintaa, mutta ihmisen ohjaus säilyy kuitenkin osana prosessia. Mitä pankkialan johto voi tehdä pitääkseen organisaationsa muutoksen edelläkävijänä?
Pelkkä teknologia ei riitä. Kyndrylin People Readiness -raportti osoittaa, että 95 prosenttia organisaatioista käyttää jo tekoälyä jossain muodossa. Silti 71 prosenttia johtajista kokee, etteivät työntekijät ole vielä valmiita hyödyntämään sitä tehokkaasti.
”Onnistunut tekoälyn käyttöönotto vaatii yhteistoimintaa, henkilöstön sitouttamista ja selkeää muutosjohtamisen strategiaa. Vahva johtajuus on avain tiimin ohjaamiseen ja valmentamiseen muutoksessa”, Ramakers sanoo.
Resilienssi ratkaisee
Kyberturvallisuus on edelleen kaikille yhteinen huolenaihe. Kyndrylin tutkimustieto kertoo, että 78 prosenttia finanssialan johtajista raportoi kyberhäiriöistä viime vuoden aikana.
Eurooppalaisille ja pohjoismaisille pankeille EU:n sääntely, kuten DORA, tarjoaa rakenteen kyberresilienssin vahvistamiseen ja turvallisuusriskien torjuntaan yhä monimutkaisemmissa hyökkäyksissä. Yhteiskunta odottaa finanssilaitosten olevan luotettavia ja kestäviä. Operatiivinen resilienssi on kriittistä.
Asiakkaat odottavat digitaalisten pankkipalveluiden toimivan keskeytyksittä silloinkin, kun pankit modernisoivat infrastruktuuriaan ja siirtyvät järjestelmästä toiseen tai pilvialustoille. Siirtymä voi tuoda mukanaan uusia riskejä.
”Suurin haaste on hallita riskit tukahduttamatta innovaatioita”, Ramakers sanoo.
”Vauhti ilman turvallisuutta on vaarallista, mutta turvallisuus ilman vauhtia johtaa pysähtyneisyyteen. Olennaista on löytää tasapaino.”
Pohjoismaiset pankit voivat vahvistaa resilienssiään vähentämällä teknologiavelkaa ja ottamalla tekoälyä käyttöön järkevästi niin, että turvallisuus on sisäänrakennettuna kaikkiin toimintoihin.
Kysymys ei ole siitä, pitäisikö pankkien modernisoida ympäristöjään, vaan miten sen voi tehdä vaarantamatta innovointia, asiakkaiden luottamusta tai kilpailukykyä.