Samlink jatkaa päättäväisesti panostustaan pilviteknologiaan vuonna 2024

Blogit |
Jaa
Linh Kuivanen Samlink

Pilviteknologia on ollut jo jonkin aikaa kehityksemme keskiössä, ja se on tuonut mukanaan haasteita, oppimiskokemuksia ja myös menestystä. Tavoitteenamme on muuttaa Samlink pilvinatiiviksi yritykseksi. 

Kyndrylin tuki ja julkipilvitarjoajien, kuten Microsoftin, kanssa solmitut yhteistyöt ovat mahdollistaneen pilvinatiivien ratkaisujen ja palveluiden perustan rakentamisen. Tähän sisältyy tuotantotason pilvi-infrastruktuurin rakentaminen, lukemattomat tunnit pilviteknologiakoulutusta, työntekijöidemme suorittamat lukuisat Azure-sertifikaatit sekä asiakkaidemme pilvihankkeiden onnistunut tukeminen. Samaan aikaan, olemme myös saavuttaneet ennätyksellisen tehokkaan projektituotannon sekä olemme säilyttäneet turvalliset, kestävät ja häiriöttömät jatkuvat palvelut asiakkaillemme. Voimme olla ylpeitä erinomaisesta asiakaspalvelustamme ja asiakkaillemme tuottamastamme arvosta. Olen kiitollinen kohtaamistamme haasteista, opituista läksyistä ja siitä, miten olemme yhdessä ylittäneet sekä suuret että pienet esteet. 

Tulevaisuudessa syvennämme yhteistyötä ja integraatiota Kyndrylin praktiikkojen, globaalien partnerien ja toimialan ekosysteemikumppaneiden kanssa. Hyödynnämme suuria investointejamme pilveen, automaatioon ja tekoälyyn, kuten Kyndryl Bridge -alustaa sekä äskettäin solmittua yhteistyötämme nVidian kanssa, tarjotaksemme skaalautuvia tekoälyratkaisuja. Meillä on mahdollisuus kehittää innovatiivisia ratkaisuja ja luoda lisäarvoa yhdistämällä maailman johtava pilvi- ja tekoälyosaaminen, globaalit resurssit ja monipuoliset kyvykkyydet asiakastoimituksissamme. 

Tekoälyn aikakaudella pilvi on minkä tahansa ratkaisun peruselementti. Pilvipalveluja priorisoimalla yritykset voivat nopeasti vastata markkinoiden tarpeisiin ja luoda innovatiivisia sekä kustannustehokkaita tuotteita ja palveluja tinkimättä turvallisuudesta tai alan vaatimuksista.  

Tämän vuoksi Samlink jatkaa panostustaan pilviteknologiaan. 

Linh Kuivanen 
CTO 

Lue lisää blogeja täällä.