Parhaat tulokset syntyvät, kun uskaltaa astua boxin ulkopuolelle 

Blogit |
Jaa
A headshot of Arto Sorvoja Kyndryl.

Tämä elokuu on ollut minulle henkilökohtaisesti merkittävä, sillä olen nyt virallisesti siirtänyt Samlinkin toimitusjohtajan vastuun Sara Ramakersille. Samlink on ollut osa elämääni viimeiset kolme vuotta ja kymmenen kuukautta, ja tuo aika on täynnä muistoja, saavutuksia ja haasteita, joita en koskaan unohda.

Astuessani Samlinkin johtoon en ehkä vielä täysin ymmärtänyt, kuinka tämä työ tulisi vaikuttamaan minuun – niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti. Olemme tehneet yhdessä valtavan työn, ja olenkin hyvin ylpeä kaikesta, mitä olemme saavuttaneet. Meillä on ollut tiimi, joka on ollut valmis astumaan pois mukavuusalueeltaan, mikä on mahdollistanut Samlinkin kehityksen ja kasvun. 

Vaikka nyt siirrynkin pois päivittäisestä, operatiivisesta tekemisestä, Samlink ei poistu elämästäni. Jatkan hallituksen puheenjohtajana, ja tämä rooli antaa minulle mahdollisuuden pitää aika ajoin yllä yhteyttä niin tiimiin kuin asiakkaisiinkin. Tämä on minulle erityisen tärkeää, sillä olen viime vuosien aikana saanut rakentaa vahvoja suhteita asiakkaisiin ja henkilöstöön sekä olla mukana luomassa uudenlaista Samlinkia, joka on entistäkin paremmin linjassa asiakkaidemme tarpeiden kanssa.

Uudessa roolissani, emoyhtiö Kyndrylin puolella, keskityn strategiseen myyntiin ja globaalien myyntihankkeiden johtamiseen. Tämä on minulle uusi haaste, joka yhdistää aiemman kokemukseni ja jotain itselleni täysin uutta. Otan haasteen innolla vastaan, mutta myös hieman epävarmana – ja juuri se pieni epävarmuus on se, mikä ajaa minua eteenpäin. Uskon, että parhaat tulokset syntyvät silloin, kun uskaltaa astua tuntemattomaan.

Haluan käyttää tämän tilaisuuden kiittääkseni teitä kaikkia – Samlinkin upeaa tiimiä ja asiakkaita, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä. Olemme yhdessä saavuttaneet paljon, ja saamani palaute on ollut todella merkityksellistä. Se on auttanut minua kasvamaan johtajana ja ihmisenä. 

Olen erittäin ylpeä teistä kaikista, jotka olette mahdollistaneet tämän uuden sivun Samlinkin pitkässä historiassa. 

Lopuksi haluan sanoa, että vaikka tämä on siirtymä uuteen, en katoa mihinkään. Kotini on yhä Espoossa, ja minut tullaan varmasti näkemään Samlinkin ja Kyndrylin Leppävaaran toimistolla aika ajoin – kenties joskus Jyväskylässäkin. Nämä eivät siis ole jäähyväiset, vaan pikemminkin uuden luvun alku – sekä minulle että Samlinkille. 

Arto Sorvoja
Strategic Sales Leader, Kyndryl