Kris Blöndal edistää strategista kasvua ja innovointia

Uutiset |
Jaa

Kris Blöndal on kokenut liiketoiminnan kehittämisen johtaja, joka on erikoistunut strategisten kasvumahdollisuuksien tunnistamiseen ja kumppanuusverkostojen rakentamiseen. Tällä hetkellä hän toimii Samlinkissa Consult Partner, Director of Strategic Growth -roolissa johtaen laajoja muutoshankkeita, kehittäen innovatiivisia strategioita ja vauhdittaen uusien liiketoimintamallien syntyä. Hänellä on erinomainen kyky tunnistaa uusia markkinamahdollisuuksia, luoda kumppanuuksia kansainvälisten toimijoiden kanssa ja hallita monimutkaisia liiketoimintakokonaisuuksia. 

“Innostuin tästä roolista, koska saan energiaa kasvun ja muutoksen edistämisestä vaativissa ympäristöissä. Mahdollisuudet olla mukana rakentamassa strategiaa, työskennellä huippuosaajien kanssa kehittyvien teknologioiden parissa ja saada aikaan konkreettisia liiketoimintavaikutuksia Samlinkille innostavat minua – erityisesti Samlinkin kaltaisessa pankkitoimialan IT-talossa, jossa innovaatio ja tekeminen kohtaavat joka päivä”, Kris kertoo. 

Kasvun edistäminen strategisen innovoinnin avulla  

Ennen nykyistä rooliaan Kris on tehnyt mittavan uran teknologia- ja finanssisektorilla. Hän on ollut töissä Kyndrylillä jo useita vuosia ja sitä ennen IBM:llä peräti 17 vuotta erilaisissa Transformation Leader -rooleissa. Hän on ollut keskeisessä asemassa pankki- ja finanssipalveluiden kehityksessä sekä innovaatioiden jalkauttamisessa. 

Nyt Kris on aloittanut uudessa kasvun ja strategisen liiketoiminnan kehitystehtävässä Samlinkissa, jossa hän keskittyy integroimaan Samlinkin osaamista osaksi Kyndrylin pohjoismaista strategiaa sekä laajentamaan Samlinkin palveluita uusille asiakkaille. Vahvan pankkialan taustansa ja laajan pohjoismaisen verkostonsa ansiosta hän on erinomainen valinta tähän tehtävään.  

“Kokemukseni elokuvateollisuudesta opetti minulle tarinankerronnan, sopeutumiskyvyn ja luovan ongelmanratkaisun voiman. Olipa kyse sitten sopimuksen jäsentämisestä, sidosryhmien yhteensovittamisesta tai epävarmuustekijöiden selvittämisestä, lähestyn liiketoiminnallisia haasteita elokuvaohjaajan ajattelutavalla – keskityn kokonaiskuvaan ja varmistan samalla, että kaikki yksityiskohdat edistävät halutun lopputuloksen saavuttamista”, Kris sanoo. 

 Yhdistelmä luovuutta ja strategiaa 

Krisin vahvuuksiin kuuluu myös tarinankerronta ja luova ajattelu. Hänellä on ainutlaatuinen tausta elokuva-alalta: hän on opiskellut käsikirjoittamista New York Film Academyssa sekä ohjaamista ja tuottamista Tanskan Elokuvainstituutissa. Hän osaa yhdistää strategisen ajattelun ja luovuuden tavalla, joka auttaa rakentamaan vaikuttavia ja asiakaslähtöisiä ratkaisuja. 

Kris on tanskalais-islantilainen ja asuu Espoossa suomalaisen vaimonsa kanssa. Hänet tunnetaan visionäärinä, joka pystyy tuomaan liiketoimintaan uutta ajattelua ja edistämään kasvua muuttuvassa markkinaympäristössä.