Johtajuuden voima Samlinkissa ja Kyndryl Finlandilla – Sara Ramakers ja Piia Hoffsten-Myllylä muovaavat ihmis- ja muutoskeskeistä johtajuutta

Johtajuus on ennen kaikkea ihmisten nostamista, tiimien potentiaalin vapauttamista ja yhteisöllisyyden rakentamista. Kyndrylin ostettua Samlinkin vuonna 2022 yhteistyö organisaatioiden välillä on tiivistynyt. Kun Sara Ramakers aloitti Samlinkin toimitusjohtajana elokuussa 2024, hän ja Kyndryl Finlandin toimitusjohtaja Piia Hoffsten-Myllylä muodostivat nopeasti läheisen yhteistyösuhteen, jota yhdistää yhteinen arvopohja ja ihmislähtöinen johtajuus. Vaikka heidän taustansa ja johtamispolkunsa ovat erilaisia, heitä yhdistää vahva usko siihen, että johtaminen on palvelutehtävä ja mahdollisuus tehdä työstä merkityksellistä.
Ihmislähtöisyys ja selkeä suunta – kaksi näkökulmaa samaan päämäärään
Sara ja Piia jakavat näkemyksen siitä, että hyvä johtajuus kumpuaa ihmisten ymmärtämisestä ja heidän kasvunsa tukemisesta.
”Intohimoni on aina ollut kyky yhdistää ihmisiä, nähdä potentiaali ja auttaa yksilöitä loistamaan rooleissaan,” Sara kertoo. ”Eri persoonat ja työskentelytavat rikastuttavat tiimejä. Ne haastavat meitä kasvamaan ja kehittämään toimintaa jatkuvasti paremmaksi.”
”Muutos vaatii selkeät tavoitteet, jatkuvaa vuorovaikutusta ja erityisesti ihmisten motivointia. Jokainen haluaa kokea olevansa arvostettu ja tekevänsä merkityksellistä työtä.”
Piia on yli 15 vuoden aikana rakentanut näyttöä sekä merkittävästä liiketoiminnan kasvattamisesta että suurten transformaatioprosessien onnistuneesta läpiviennistä.
”Muutos vaatii selkeät tavoitteet, jatkuvaa vuorovaikutusta ja erityisesti ihmisten motivointia. Jokainen haluaa kokea olevansa arvostettu ja tekevänsä merkityksellistä työtä. Johtamisen ytimessä on aina ihminen,” Piia kiteyttää.
Piian kokemus näkyy strategiassa, viestinnässä ja ihmisten johtamisessa
Piialla on yli 15 vuoden kokemus teknologia-alalta. Hän on johtanut liiketoimintaa Suomessa ja Baltian maissa globaalissa teknologiayrityksessä, toiminut SAP-kumppanin operatiivisena johtajana sekä työskennellyt Microsoftilla useissa eri rooleissa. Hänen johtamisensa perustuu strategiseen ajatteluun, valmentavaan otteeseen ja selkeään visioon.
”Johtaminen on palveluammatti,” Piia sanoo. ”Minulle se tarkoittaa jatkuvaa palautetta, ratkaisukeskeisyyttä, oppimista ja avointa, johdonmukaista viestintää. Organisaation täytyy pystyä kehittymään – ja johdon tehtävä on näyttää suunta jokaisessa vaiheessa.”
Hänen ajatteluaan on muokannut myös kilpaurheilutausta ja kokemus sukelluskouluttajana. “Läsnäolo, turvallisen tilan luominen, strateginen ajattelu, valmistautuminen odottamattomiin tilanteisiin ja ennakointi ovat avain hyvään suoritukseen,” Piia tiivistää.
Sara rakentaa merkitystä kulttuurin ja muutoksen kautta
Ennen nykyistä rooliaan Samlinkissa Sara johti Kyndrylin Strategisten markkinoiden toimintaa Chief of Staff -roolissa ja toimi kulttuurin ja transformaation vetäjänä. Kulttuurin ja asiakaslähtöisyyden merkitys on kulkenut hänen mukanaan uran alusta lähtien.
”Roolini on luoda merkityksellistä työtä ja olla mukana muovaamassa tulevaisuutta. Samlinkissa rakennamme parhaillaan seuraavaa 30 vuotta – haluamme jättää jäljen, joka kestää ja kantaa tuleville sukupolville,” Sara kertoo.
”Johtaminen ei ole sitä, että olet huoneen fiksuin ihminen. Se on sitä, että luot tilan, jossa muut voivat olla parhaita versioita itsestään ja kukoistaa.”
Vaikka Sara työskentelee pääosin kotimaastaan Belgiasta käsin, hän vierailee säännöllisesti Espoossa Samlinkin tiimin luona. Johtaminen tarkoittaa hänelle läsnäoloa, kuuntelemista ja avoimuutta myös fyysisesti.
”Johtajuus ei ole sitä, että olet huoneen fiksuin ihminen. Se on sitä, että luot tilan, jossa muut voivat olla parhaita versioita itsestään ja kukoistaa.”
Muutos vaatii rohkeutta ja jatkuvaa oppimista
Piia ja Sara kokevat merkityksen ja muutosvoiman johtamisensa keskiössä, kumpikin omasta näkökulmastaan. Sara nauttii jatkuvasta muutoksesta ja siitä, että saa rakentaa jotain pysyvää.
”On innostavaa päästä muokkaamaan tulevaisuutta, ei vain reagoida siihen. Muutoksen ytimessä on innovaatio ja halu tehdä vaikuttavaa työtä, joka ulottuu tätä hetkeä pidemmälle.”
Piialle merkityksellisintä on yhteisöllisyys ja se, miten tiimit ja asiakkaat kasvavat yhdessä. ”Olemme juuri käyneet läpi suuren transformaation ja olen valtavan ylpeä siitä, miten ihmiset ottivat muutoksen vastaan. Yhdessä oppiminen ja haasteiden ylittäminen ovat työni parhaita puolia.”
Naisjohtajuuden tulevaisuus on monimuotoinen ja ihmiskeskeinen
Teknologia-ala ei ole enää vain teknologiaa, se on yhä enemmän oikeiden ihmisten johtamista oikeisiin paikkoihin.
”IT on järjestelmien sijaan paljolti oikeiden ihmisten kokoamista oikeilla arvoilla,” Sara sanoo. ”Ihmislähtöinen johtaminen tuo myös enemmän tilaa naisille nousta keskeisiin asemiin. Olen aina etsinyt naispuolisia esikuvia ja ammentanut heidän poluistaan ideoita, jotka resonoivat omassa tekemisessäni,” Sara kertoo.
Sara uskoo, että naisjohtajuuden tulevaisuutta muokkaavat kolme suurta siirtymää: edustus, inklusiivisuus ja ihmiskeskeinen johtaminen. ”Johtaminen ei ole vain kyvykkyyttä,” hän painottaa. ”Se on myös kykyä muuttaa rekrytointia, urapolkuja ja tunnustamista niin, että kaikki saavat äänensä kuuluviin ja voivat vaikuttaa.”
Myös Piia tunnistaa, kuinka tärkeää on nostaa esiin erilaisia polkuja johtajuuteen – ja samalla purkaa stereotyyppisiä käsityksiä siitä, millainen johtajan pitäisi olla. “On tärkeää näyttää, että johtajuutta voi tehdä monella tavalla ja että erilaiset vahvuudet voivat olla arvo organisaatiolle. Omat vahvuuteni ovat valmentamisessa, selkeydessä ja ihmisten inspiroimisessa – ja niitä arvostetaan yhä enemmän,” Piia sanoo.
Hän korostaa erityisesti aitouden ja rohkeuden merkitystä: “Johtaminen vaatii rohkeutta olla oma itsensä, tuoda inhimillisyyttä mukaan ja uskaltaa sanoa ääneen myös keskeneräisiä ajatuksia. Se rakentaa luottamusta ja mahdollistaa yhteisen suunnan löytymisen.”
Johtajuus on yhteinen matka
Sara ja Piia näyttävät esimerkkiä siitä, kuinka arvopohjainen ja ihmisiin keskittyvä johtaminen voi samalla olla tehokasta, strategista ja liiketoiminnallisesti vaikuttavaa.
”Menestys ei koskaan ole yksilön tarina. Se syntyy vahvasta ja yhteydellisestä tiimistä,” Sara muistuttaa.