Kasvun, kulttuurin ja yhtenäisyyden vuosi 2023

Blogit |
Jaa
Arto Sorvoja Blog

Takanamme on jälleen vuosi, joka on ollut täynnä muutoksia. Liiketoiminnassa olemme saavuttaneet paljon, mutta sen ohella olemme ottaneet myös valtavia askeleita luodaksemme elinvoimaista ja osallistavaa yrityskulttuuria.  

Aloitimme keväällä yhteisen matkan, jonka tavoitteena oli tunnistaa ja kehittää yrityskulttuurimme keskeisiä peruspilareita. Niihin kuuluvat psykologinen turvallisuus, kasvun ja arvon asenne sekä uudistuneet arvomme (matala rakenne, nopeus ja keskittyneisyys). Näistä muodostuvat toimintamme kulmakivet, jotka ohjaavat niin vuorovaikutustamme, päätöksentekoamme kuin yleistä työympäristöämme. Ne ovat kaiken toimintamme ydin, joka puolestaan mahdollistaa nopean sopeutumisen muutoksiin ja varmistaa, että pysymme mukana toimialan dynaamisessa muutoksessa. 

Lähtökohtina herkeämättömyys, empatia ja omistautuneisuus

Herkeämättömyys johtaa innovaatioihin, empatia lisää ymmärrystä ja omistautuneisuus saa meidät ylittämään odotukset. Kun nämä ominaisuudet on rakennettu sisään kulttuuriimme, ne saavat meidät nousemaan uusille tasoille, samalla vahvistaen tekemäämme lupausta kehittää asiakaskokemustamme jatkuvasti.  

Sitoudumme jatkuvaan kehitykseen

Sitoutumisemme ulottuu tästä hetkestä kauas tulevaisuuteen saakka. Uuden vuoden alkaessa omistaudumme yhä tinkimättömästi jatkuvalle kehityksellemme. Tunnistamme sen meille antamat mahdollisuudet ja tartumme haasteisiin innokkaina. Askel kerrallaan kehitämme prosesseja, nostamme palveluita uudelle tasolle ja varmistamme, että vuorovaikutuksemme on poikkeuksetta laadukasta.

Stellar Horizon

Tiedämme, että muutos on pysyvää. Tämän syksyn aikana olemme aloittaneet myös toisen merkittävän matkan kohti tulevaisuuttamme, jota kutsumme nimellä ”Stellar Horizon”. Kaiken muutoksen keskellä kompassina toimiva kulttuuri edesauttaa kaikkien äänten, huolten ja näkemysten esiin saamista. Toivommekin, että olette kokeneet ajatustenne tulleen kuulluiksi, sillä vain yhdessä voimme saavuttaa loistavan, vuorovaikutuksellisen asiakaskokemuksen.  

Jaettu vastuu luo kestävää kulttuuria

Kestävän kulttuurin luominen on jaettu vastuu, joka koskee jokaista laajan Samlink-perheemme jäsentä – asiakkaita, työtovereita ja kumppaneita. Omaksumalla ydinarvomme ja toimimalla niiden mukaisesti rakennamme perustan työympäristölle, jossa innovaatioita syntyy, ihmiset kukoistavat ja yhteistyö sekä yhdessä luominen saavat ihmeitä aikaan. 

Nostetaan malja tulevaisuudelle, jossa luomamme kulttuuri näyttäytyy meille voimana, yhtenäisyytenä ja valona. 

Kuluneesta vuodesta kiittäen
Arto Sorvoja
Vice President & Senior Partner