SAMLINK PRO
Koodaava sulkapalloilija keksii mielellään uusia tulevaisuuden juttuja. Työssään hän luo innostuksen jakamisesta positiivisen kierteen.
Kannustava, kuunteleva ja ohjaava esimies. Sellainen on Tuomas Saranen, jolle myönteisten kokemusten tuottaminen syntyy puhtaasta tahdosta. Viisi vuotta sitten Samlinkin sovelluskehityksessä aloittanut mies on organisaatiomuutoksen myötä saanut vedettäväkseen Java-osaston 25-henkisen palveluryhmän.
– Voimme porukassani pitää todella avoimia keskusteluja. Olen saanut kuulla, että aloittaessani esimiehenä nuori ikäni aiheutti epäilyksiä varttuneemmassa väessä. Onneksi minulle on rehellisesti kerrottu, ettei se ikä kohdallani mitään merkinnytkään, Saranen muistelee hyväntuulisena.
Näkyvä esimies
Tuomas ilmentää uudenlaista johtamiskulttuuria. Hän nimittäin kirjoittaa työstään ja koko osaamisestaan LinkedIniin. Kirjoittaminen on hänelle henkilöbrändäystä, jota ohjaa puhtaasti oma mielenkiinto.
Ei kannata käpertyä firman sisäiseen asiaan, vaan näkyä avoimesti uloskin.
– Finanssiala ja digitalisaation ilmiöt kiinnostavat. Kirjoittaminen on tuntunut hyvältä, motivoivalta ja minulle sopivalta tavalta tuoda osaamistani esiin. Tykkään ottaa asioista selvää vapaa-ajallakin, joten miksen toisi sitä esiin. Raja-aitoja on rikkoutunut, kun osaamiseen liittyviä yhteydenottoja on tullut Samlinkin sisältäkin. Ei kannata käpertyä firman sisäiseen asiaan, vaan näkyä avoimesti uloskin, Tuomas kannustaa.
Empatiaa ja sulkapalloa
Positiivisen energian levittäminen sujuu Tuomakselta luontaisesti. Sitä ominaisuutta tarvitaan myös tiimikummiudessa, jossa hän tarvittaessa auttaa ja tukee muita.
– Vaimo voi olla eri mieltä, mutta pidän itseäni empaattisena. Tykkään ajatella asioita muiden ihmisten näkökulmista. Esimiestyössä ihmisten tuntemisesta on etua, sillä se synnyttää molemminpuolista luottamusta.
Vaikka into omaan työhön ei rajoitu työaikaan, mahtuu elämään muutakin. Tuomaksen lapsuudenkodin viereen rakennettiin aikoinaan sulkapallohalli, ja 9-vuotiaan pojan harrastusvalinta oli sillä selvä. Myöhemmin tie on vienyt lajin SM-kilpailuihin sekä aikuisten ja nuorten valmentamiseen.
– Ryhmän valmentamisesta on ollut hyötyä, ja sieltä pystyy nappaamaan taitoja myös työelämään sekä nykyiseen asemaan. Pelatessa muut asiat unohtuvat. Sulkapallo on edelleen osa elämää, vaikka pojan syntymä laittoikin arkea uusiksi, parivuotiaan pojan isä sanoo.
Kuka Tuomas Saranen, 34
Mitä palvelupäällikkö
Missä Espoo
Harrastukset sulkapallo, koodausprojektit, innovointi, sijoittaminen, virtuaalivaluutat ja lohkoketjut
Motto Luota ja luo mahdollisuudet onnistua