Karppi on skarppi mobiilipalveluiden kehittäjä

Tuotepäällikkö Krista Karppi on yli 20 vuoden työkokemuksellaan sähköisten pankkipalveluiden ammattilainen. Hän on Samlinkissa avainasemassa kehittämässä mobiilipalveluiden saavutettavuutta ja innovatiivisia tunnistautumisen ratkaisuja.

Karppi suoritti aikanaan Bachelor of Arts -tutkinnon Lontoossa ja kävi siellä myös ensimmäisen HTML-kurssinsa. Siellä syttyi kipinä alaan ja alkoi kasvu sähköisten verkko- ja mobiiliratkaisujen asiantuntijaksi. Uransa aikana Karppi on ollut pankkimaailmassa monessa mukana. Hän oli muun muassa perustamassa Tapiola-pankkia ja OPssa kehittämässä sähköisen sopimisen palveluita.

Muutoksia tunnistautumisessa

Työssään tinkimätön Karppi on viimeisten viiden vuoden aikana ollut Samlinkissa kehittämässä digitaalisia palveluita kuten esimerkiksi sähköistä arkistoa ja allekirjoitusta. Tällä hetkellä Karpin työn painopiste on tunnistautumisen palveluissa. Sähköiseen tunnistamiseen on viime vuosina tullut uusia säännöksiä, joiden vuoksi Samlinkissa on viety läpi useita vaativia hankkeita.

– Omalta osaltani yksi merkittävimmistä toteutuksista on ollut FTN-tunnistuspalvelu (Finnish Trust Network), joka korvasi tietoturvaltaan vanhentuneen Tupas-palvelun. Samoin PSD2-maksupalveludirektiivin myötä tullut tunnistus- ja vahvistuspalvelun toteutus oli tärkeä edistysaskel, Karppi kuvailee.

PSD2 toi mukanaan laajemman mahdollisuuden tarjota maksu- ja tilitietopalveluita ja sen myötä useat mobiilimaksamisen palvelut ovatkin yleistyneet. Kaikissa sovelluksissa ja palveluissa saa joko käyttöönoton tai viimeistään maksamisen yhteydessä käyttää kätevästi tunnistamisen mobiilisovelluksia. Vahvistuksessa käytetään joko omaa PIN-koodia tai biometristä tunnistusta.

Myös EU:n saavutettavuusdirektiivi asettaa vaatimuksia kaikille Samlinkin digitaalisille palveluille. Kesän kynnyksellä Samlink sai yhden tärkeän etapin päätökseen julkaistuaan saavutettavan tunnuslukusovelluksen.

Kilpajuoksua innovaatioiden perässä

Kaikki pankkiasiakkaat eivät halua käyttää tarjolla olevia sovelluksia. Haasteena onkin ratkaista, miten kehitetään sovellus, joka vastaisi ainakin enemmistön tarpeisiin. Valikoimaa markkinoilla on jo runsaasti ja kilpailu alalla on kovaa.

Mikä on sähköisen tunnistamisen ja maksamisen tulevaisuus nykyisten mobiilisovellusten jälkeen? Se on iso kysymys, johon Karppi kollegoineen etsii vastauksia. Samlinkissa asioiden tutkimiseen on annettu hyvät mahdollisuudet, sillä merkittävä osa työtä on itsenäistä markkinan seuraamista ja analysointia.

– Jatkuva markkinaseuranta on tärkeää, jotta voimme ehdottaa asiakkaillemme uusia ideoita ja innovoida tuotteita. Näiden perusteella asiakkaamme päättävät, mihin mielenkiintoiseen haasteeseen tartumme seuraavaksi, Karppi kertoo.

Varmaa on se, että jatkossakin kansalaisille kriittisiä pankkipalveluita kehitetään tasapainoillen helppokäyttöisyyden, regulaatioiden ja turvallisuuden välillä.

Kuka: tuotepäällikkö Krista Karppi
Koulutus: Bachelor of Arts
Asiantuntijuus: mobiiliratkaisut ja -palvelut, käytettävyys, verkkopalvelut

Sivun alkuun